Historia

Sauson käsinevalmistuksen historia linkittyy tiiviisti Sauson suvun historiaan. Nykyisen omistajan isoisä Svante Sauso sai käsineopin saksalaisilta mestareilta, ja perusti laatukäsineitä valmistavan tehtaan vuonna 1929 Järvenpäähän. Svanten jälkeen hänen poikansa Arno astui yrityksen johtoon, ja hänen käsistään yritys siirtyi edelleen seuraavalle, kolmannelle Sauso-sukupolvelle, jota edustaa yrityksen tämän hetkinen omistaja Sakari Sauso. 

Suomessa tuotanto jatkui aina vuoteen 1989 asti, jolloin käsinevalmistuksen osaajat alkoivat eläköityä. Koska alalle ei ole Suomessa koulutusta, ammattitaitoisten leikkurien ja ompelijoiden löytäminen tehdasmaiseen tuotantoon alkoi olla hyvin vaikeaa. Tuolloin Sakari päätti siirtää tehtaan ja tuotannon Pécsin kaupunkiin Unkariin, jossa käsineitä on valmistettu jo 1800-luvun puolivälistä alkaen, ja joka tänäkin päivänä on laatukäsinevalmistuksen keskus.

Yrityksen juuret ovat yhä vahvasti Suomessa, sillä käsineiden suunnittelu, tuotekehitys, myynti ja markkinointi hoidetaan yhä edelleen täällä. Tuotannossa käytetään vain laadukkaimpia materiaaleja, jotka hankitaan parhailta, luotettavilta toimittajilta.

Käsityönä valmistettujen käsineidemme tuotannon kaikki vaiheet valvotaan leikkuusta viimeistelyyn. Jotta käsineestä saadaan hyvin istuva ja kestävä, se käy läpi yli 100 käsityövaihetta. Juuri laadusta, istuvuudesta ja kestävyydestä Sauso onkin ollut tunnettu jo miltei vuosisadan. Tätä perintöä vaalimme intohimolla ja rakkaudella. (Kuvat Sauson Järvenpään tehtaalta 1930-luvun alusta.)