Vastuullisuus
"No man is an island, entire of itself; every man is a piece of the continent."
John Donne osasi tiivistää yhteen virkkeeseen toimintamme ohjenuoran – muiden huomioon ottamisen eli nykypäivän termein, vastuullisuuden. Meillä Sausolla vastuullisuus on aina ollut toimintamme ytimen olennaisena osana.
Vastuullisuuteen sisältyy meillä tuotteiden korkealaatuiset ominaisuudet, pitkä elinkaari sekä vastuumme tuotannon eettisyydestä.
Parhaista ja laadukkaista materiaaleista ja huolellisella käsityöllä valmistetut käsineet kestävät käytössä pitkään. Käsineet on ommeltu niin, että niiden vuori voidaan tarvittaessa vaihtaa. Vuorinvaihto- ja korjauspalvelumme lisää siis entisestään lisää käsineiden käyttöikää.
Käsineiden kestävyyteen voi vaikuttaa pitkälti myös omalla käytöllä. Kestääkseen vuosia, nahkakäsineet tarvitsevat lepopäiviä ja sopivaa hoitoa. Siksi olisikin hyvä olla muutamat käsineet kierrossa. Käyttökerran jälkeen käsineitä sopii venyttää pituussuunnassa, jotta käsineiden muoto palautuu, eivätkä ne venähtäisi löysiksi.
On järkevää myös pitää käsineitä varattuna käyttötarkoituksilleen, esimerkiksi siistejä kaupunkikäsineitä ei kannata käyttää auton putsaamiseen lumesta. Kun käsineet pitkässä käytössä keräävät naarmuja ja lopulta menettävät napakkuuttaan, niiden käyttötarkoitus muuttaa muotoaan. Kestävä nahkakäsine palvelee vielä varakäsineenä, koiranulkoilutushanskana, tai esimerkiksi autossa tankkausta ja lumenluontia varten.
Luonnonmateriaaleista valmistetusta tuotteesta ei irtoa mikromuoveja, eli ne eivät siten saastuta maata ja vesistöä.
Kestävä design
Kestävyyteen liittyy lisäksi tyylin ja muotoilun kestävyys. Klassisena asusteena käsineet eivät ole kiinni sesongeittain vaihtuvissa trendeissä, vaan käsineet palvelevat käyttäjänsä pukeutumista koko niiden elinkaaren ajan.
Premium laatuiset materiaalit, suomalainen suunnittelu, jossa yhdistyy skandinaavinen käytännöllisyys, viileä tyylikkyys ja rento leikkisyys ilahduttavat käyttäjäänsä jokaisella käyttökerralla. Parhaimmillaan käsine onkin kuin toinen iho.
Nahan sopivuus Sauson nahkakäsineisiin on yhdistelmä kestävyyttä ja tuntumaa, materiaalin eettisyys huomioituna. Kaikki käyttämämme nahat saadaan ruoantuotannon sivutuotteena. Nahka ja eettisyys eivät sulje toisiaan pois. Kaikki käsinevalmistuksessa käyttämämme nahat ovat eläimiltä, jotka ovat eläneet joko täysin villeinä ja vapaina luonnossa (peccary, peura ja hirvi), puolikesyinä (poro) tai laitumilla (lammas). Näitä eläimiä kasvatetaan tai metsästetään niiden lihan vuoksi, nahka on vain sivutuote. Tarhattujen eläinten nahkoja tai turkiksia emme käytä.
Ominaisuuksiltaan käsinenahan on oltava pehmeää ja joustavaa, sekä tarpeeksi ohutta, jotta käsine on mukava ja käytössä toimiva. Samaan aikaan käsinenahan täytyy olla hyvin kestävää, koska käsissä nahkaan kohdistuu mekaanista kulutusta ja rasitusta. Tällaisia hienostuneisiin ja kestäviin käsineisiin sopivia nahkoja olemme etsineet, löytäneet ja testanneet, ja käyttämämme nahat ovat parhaita löydettävissä olevia käsinenahkoja. Sopivia nahkoja saadaankin eri puolilta maailmaa. Voimme kuitenkin iloiten kertoa, että monet suomalaiset nahat ovat maailman huippuluokkaa!
Etiopian karvalammas - Käyttämämme lammasnappa on Etiopian karvalampaan nappaa- eli pintanahkaa. Tämä on yleisesti ottaen suosituin käsinenahka sille ominaisen kiillon, pehmeyden ja joustavuuden ansiosta. Tällä lähellä päiväntasaajaa kasvatettavalla lampaalla on hiusmainen karva, jonka ansiosta sen nahka on ohuempaa ja joustavampaa kuin minkään muun lammaseläimen. Ohut nahka mahdollistaa monien innovatiivisten nahkalaatujen valmistamisen ja muokkaamisen, kuten kosketusnäytöllä toimivan nahan, pesunkestävän nahan, että vettä hylkivän nahan.
Peccary-villisika, suom. pekari - Peccaryn nahka on peräisin Perusta, joka on ainoa maa, joka saa myydä tätä arvokasta nahkaa. Amatsonin viidakossa elävät alkuperäiskansaan kuuluvat yhteiskunnat metsästävät eläintä sen lihan vuoksi. Tämän CITES-suojellun eläimen metsästäminen on sallittua ainoastaan hengissä pysymisen vuoksi. Eli villisikaa ei metsästetä sen nahan vuoksi, nahka on ainoastaan sivutuote. Jokainen pari on uniikki, sillä villieläinten nahoissa näkyy myös eläimen elettyä elämää.
Hirvi - Hirvennahkaa voidaan pitää hyvin eettisenä ja ekologisena käsinenahkana, sillä tätä villieläimen kantaa on välttämätöntä säädellä kannan elinvoimaisuuden, liikenneturvallisuuden sekä maa- ja metsätalouden vuoksi eli tämäkin nahka on vain sivutuote. Tämä kotimainen nahka on kestävää ja paksua. Erityisen suosittu se on talvikäsineissä. Käsineisiin sopivan, riittävän virheettömän hirven nahkan saaminen on erittäin rajattua.
Poro - Todellinen pohjolan luksustuote - poronnahka! Maailmalla eksoottinen, mutta meille lähituotantoa oleva poronnahka on yksi arvostetuimpia käsinenahkoja. Vapaana laiduntavien porojen hoito on pohjoisen kylien elinvoimaisuudelle olennaista. Luonnostaan pehmeä, ohut ja erittäin kestävä poronnahka on kuin luotu käsineitä varten.
Peura - Ominaisuuksiltaan peurannahka on hyvin hirvennahan kaltaista. Sen pinnassa on hienoinen struktuuri ja nahka on kiilloltaan himmeämpää, kuin esimerkiksi lammasnappa, mutta rakeisempaa kuin poro. Peurannahassa on kaunis mattapinta ja hyvä kulutuksen kestävyys. Peura elää villinä metsässä, ja sen metsästäminen on säädeltyä. Käytämme suomalaista ja pohjois-amerikkalaista peuraa. Suomalaisen peurannahan saatavuus on ollut aiemmin rajallista, mutta tavoitteemme on siirtyä käyttämään enenevässä määrin suomalaista peurannahkaa. Sen lisäksi, että kotimaisen tuotteen hiilijalanjälki on pienempi, on suomalainen peura laadultaan hienolaatuisempi.
Turkismateriaaleista käytämme lampaan ja kaninturkista, jotka saadaan ruoantuotannon sivutuotteena. Tarhattujen eläinten turkiksia emme käytä.
Käytämme vuorimateriaaleissa vain luonnonmateriaaleja. Niiden loistavia ominaisuuksia kestävyydessä, lämmöneristyksessä, hengittävyydessä ja miellyttävyydessä eivät synteettiset materiaalit pysty korvaamaan. Työntekijöiden sekä tuotantoeläinten eettinen kohtelu on meille tärkeää, joten hankimme vuorit ainoastaan pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneiltamme Italiasta.
Cashmere - Neulosvuorissa käytetty cashmere-villa saadaan kašmirvuohien keväisin tiputtamasta alusvillasta.
Villa - Villalampaat on kerittävä, koska ilman sitä lampaat kärsivät paksun ja kuuman karvapeitteensä alla pääsemättä siitä eroon.
Silkki - Kestävä luonnonmateriaali. Italiassa valmistettu silkkivuori on korkealaatuista ja hyvin kestävää.
Luomupuuvilla - Puuvilla fleece on suunniteltu erityisesti villa-allergisia asiakkaitamme varten. Luomupuuvillan viljelyssä käytetään kulutetaan jopa 91% vähemmän vettä kuin "tavallisen" puuvillan viljelyssä. Luonnonmukaisuus koskee myös torjunta-aineiden käyttöä sekä värjäyksessä käytettyjä aineita, sekä turvallisia työoloja työntekijöille.
Vastuullinen tuotanto
Käsineiden valmistus käsityönä on luonnostaan hyvin taloudellista ja siten ekologista materiaalien käytön osalta. Leikkausvaiheessa leikkuri optimoi nahan kulutuksen siten, että leikkuujätettä syntyy minimaalisen vähän. Tähän tarkoitukseen käsineet ovat erinomainen tuote, sillä niissä on paljon pieniä osia (sormenvälit, peukalot, ranteen kanttaus, koristeet ), joihin voidaan käyttää hyvinkin pienet nahanpalaset.
Kauniissa Pécsin kaupungissa, Unkarissa sijaitsevassa käsinetehtaassamme työskentelee alansa parhaita käsineenvalmistajia. Asiakas voi olla täysin varma, että tuotteen valmistamisessa ei ole ollut epäeettisiä tekijöitä, kuten alipalkattuja työntekijöitä tai ympäristön tuhoamista, sillä siellä noudatetaan kaikkia EU-aluetta koskevia työlakeja ja määräyksiä.
Samat vaatimukset koskevat myös käyttämämme nahka- ja tekstiilitehtaita, jotka kaikki sijaitsevat EU:ssa. Ne käyttävät ainoastaan REACH-sertifioituja kemikaaleja ja huolehtivat tehtaidensa jätevesien puhdistuksesta määräysten mukaisesti, sekä muun valmistusjätteen kierrätyksestä. Käyttämissämme nahoissa on erittäin pienet kemikaalijäämät, esim. formaldehydiarvo vain 1/5 siitä, mitä EU:ssa sallitaan vauvanvaatteille. ( Reutlingerin nahkalaboration tutkimus).
Sinä ja Sauso
Ostamalla vastuullisesti tuotetun tuotteen, tuet samalla kotimaista yritystä ja kestäviä rakenteita, niin että mekin voimme osaltamme jatkaa vastuullisen tuotannon parissa.
Haluamme kiittää uskollisia asiakkaitamme sekä uusia Sauson ystäviä, jotka ovat tukeneet meitä kautta vuosien! Olette osoittaneet sen, että eettiselle ja laadukkaalle käsityölle on suuri kysyntä.
Sauson ydin sijaitsee Helsingissä. Helsingissä tapahtuu käsineiden suunnittelu, Sauson operatiivinen johtaminen sekä sijaitsee kivijalkaliikkeemme ja varasto. Käsineliikkeemme sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, Mikonkatu 7:ssä. Myymälässä palvelee ammattitaitoinen ja lämminhenkinen henkilökunta, joka auttaa asiakkaita löytämään juuri heille täydellisesti sopivat käsineet ja asusteet. Myymälän henkilökunnan voi tavoittaa myös verkkokaupan chatista.
Mitä voit odottaa Sausolta tänä päivänä? Tavoitteemme on olla entistä läpinäkyvämpiä tuotantomme ja kehitystyömme suhteen. Kehitämme verkkosivustoamme palvelemaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita. Kehitämme valikoivaamme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Ennallaan tulee pysymään se tuttu Sauson laatu, oikea istuvuus ja kestävyys, joka saavutetaan taitavalla artesaanikäsityöllä.
Olemme matkalla ja aina kehittymässä. Mitä voisimme mielestäsi tehdä paremmin? Onko sinulla jotain kysyttävää tai ehdotuksia? Otamme kiitollisina vastaan kaikki ajatukset, joita asiakkaillamme on. Voit lukea vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin sekä jättää oman viestisi meille klikkaamalla tästä.