Henrik | Lammas | Castagna
- Yksikköhinta
- /per
Näin mittaat kätesi
Syötä mittasi
Kokotaulukko
| Koko | Käden ympärys | Tuumaa |
|---|
Sama taulukko naisten ja miesten nahkakäsineille. Mittaa kirjoituskätesi, se on yleensä isompi.
Kahden koon välissä?
Valitse pienempi. Uuden Sauson käsineen kuuluu tuntua napakalta. Nahka on työstetty niin, että se muotoutuu käteesi ensimmäisten käyttötuntien ja päivien aikana.
Miltä oikean koon pitää tuntua?
- Kämmen: ylimääräistä nahkaa ei jää käden ympärille, vaan nahka on alussa napakasti käden ympärillä.
- Sormet: sormiosat ovat ostohetkellä pari, kolme milliä sormia pidemmät. Sormiin tulee käytössä vekit, ja sormiosa lyhenee hieman, kun nahka muotoutuu leveyssuunnassa.
- Nahka antaa leveyttä, ei pituutta. Kämmen ja sormiosat väljenevät hieman käytössä, mutta sormiin ei tule lisää pituutta.
Pitkät tai lyhyet sormet?
Valitse sama koko pitkä- tai lyhytsormisena. Pitkäsormisissa malleissa sormet ovat noin 5 mm pidemmät ja lyhytsormisissa noin 5 mm lyhyemmät kuin perusmalleissa.
Ei mittanauhaa?
- Kiedo naru, nauha, kengännauha tai paperisuikale kämmenen ympäri rystysten kohdalta, peukalo ulkopuolelle. Merkitse kohta, jossa se kohtaa alkupäänsä, oikaise viivaimen viereen ja lue senttimäärä.
- Saat paperisen käsinemitan jokaisen verkkotilauksen mukana, ja sen voi noutaa maksutta Mikonkadun myymälästämme.
Kun käsineet saapuvat
- Taivuta sormia hieman taaksepäin. Jos rystysten kohdalle muodostuu pieni uurre, koko on oikea.
- Sovita rauhassa kotona. Koon vaihto on maksuton, kun käsineet ovat vaihtoon tullessaan uuden veroiset. Palautuksen postikulut määräytyvät toimitusmaan mukaan.
- Jokainen pari on valmistettu käsin, pari kerrallaan, ja artesaani on leimannut parin sisään oman merkkinsä.
- Käyttämämme nahat ovat luonnollisia: niitä ei ole pinnoitettu eikä suihkutettu. Jokainen nahka on yksilö, joten saman mallin pareissa voi olla pieniä eroja tuntumassa ja pinnassa.
Haluatko varmistaa?
Jos et ole aiemmin käyttänyt Sauson käsineitä, suosittelemme mittausta myymälässämme, Mikonkatu 7, Helsinki. Voit myös kysyä meiltä: info@sauso.com.
Isänpäivä su 8.11.: ilmainen lahjapaketointi korissa, ja koon voi vaihtaa maksutta. Katso isänpäivälahjat
100% käsityönä valmistettu
Vain laadukkaimmat materiaalit
Aikaa ja käyttöä kestävät tyylit
Ilmainen palautus normaalihintaisille tuotteille
Tuote on saatavilla myös myymälästämme osoitteessa Mikonkatu 7, 00100 Helsinki. Tervetuloa kokeilemaan paikan päälle!
Verkkokaupan tarjoushinnat koskevat verkko-ostoksia. Myymälässä saat saman hinnan hintalupauksemme mukaisesti.
Luotettavat suojatut maksutavat
Lisätään tuotetta ostoskoriin
-
- Lampaan nappanahkaa
- Klassisen tyylikäs ruskea väri
- Vuoriton
- Varren pituus n. 2 cm
- Driver-malli
- Painonappi ranteessa
- Aukot rystysten kohdalla
- Käsin valmistettu
- Valmistettu Euroopassa
- Nahka saatu ruoantuotannon sivutuotteena
Nämä miesten klassiset ajokäsineet on valmistettu lampaan nappa- eli pintanahasta, joka on kauniin kiiltävää ja pehmeää. Ohut ja joustava nahka muotoutuu hyvin käteen.
Ajokäsineen klassiseen muotoiluun kuuluu erottamattomasti aukot rystysille. Käsineet ovat vuorittomat, eli ne ovat hyvin kevyen tuntuiset kädessä. Ohut nahka on pehmeää ja hengittävää, ja niillä saa hyvän tuntuman auton ratista. Nahassa on lisäksi pieniä koristeperforointeja, jotka lisäävät käsineen hengittävyyttä entisestään.
Käsineet on ommeltu vastasaumalla, eli sauma on niin ikään käsineen ulkopuolella. Tämä tekee käsineestä erityisen miellyttävän kädessä, sillä ihoa vasten on vain sileää ja pehmeää nahkaa, ei häiritseviä saumoja.
Kämmenselässä on nahalla päällystetty painonappi, joka sulkee ranteen aukon.
Vuosisatoja vanhaa pöytäleikkausmenetelmää käyttämällä käsineille saadaan oikea istuvuus. Nahat leikataan yksitellen käsityönä. Ylimääräinen venyvyys venytetään nahasta pois käsin ja jätetään vain erinomaisen istuvuuden takaava mukautumisvara. Tällä varmistetaan se, että käsineet eivät venähdä käytössä, vaan ne säilyttävät istuvuuden. Nahat myös hyödynnetään mahdollisimman tarkoin, jotta materiaalia ei mene hukkaan.
Tämän tarkoituksenmukaisen muotoutumisen vuoksi käsineiden kuuluu alkuun istua käteen hyvin napakasti.
-
Löydä kokosi
Näin mittaat kätesi
Syötä mittasi
Kokotaulukko
Koko Käden ympärys Tuumaa Sama taulukko naisten ja miesten nahkakäsineille. Mittaa kirjoituskätesi, se on yleensä isompi.
Kahden koon välissä?
Valitse pienempi. Uuden Sauson käsineen kuuluu tuntua napakalta. Nahka on työstetty niin, että se muotoutuu käteesi ensimmäisten käyttötuntien ja päivien aikana.
Sama koko kaikissa malleissa ja vuorissaArtesaanimme ottavat vuorin paksuuden huomioon valmistuksessa. Jos kokosi on 7,5, valitse 7,5 niin silkki-, kashmir- kuin turkisvuorisena. Turkisvuori tuntuu kädessä hieman jämäkämmältä ja vastasauma hieman tilavammalta, mutta koko on sama.Miltä oikean koon pitää tuntua?
- Kämmen: ylimääräistä nahkaa ei jää käden ympärille, vaan nahka on alussa napakasti käden ympärillä.
- Sormet: sormiosat ovat ostohetkellä pari, kolme milliä sormia pidemmät. Sormiin tulee käytössä vekit, ja sormiosa lyhenee hieman, kun nahka muotoutuu leveyssuunnassa.
- Nahka antaa leveyttä, ei pituutta. Kämmen ja sormiosat väljenevät hieman käytössä, mutta sormiin ei tule lisää pituutta.
Pitkät tai lyhyet sormet?
Valitse sama koko pitkä- tai lyhytsormisena. Pitkäsormisissa malleissa sormet ovat noin 5 mm pidemmät ja lyhytsormisissa noin 5 mm lyhyemmät kuin perusmalleissa.
Ei mittanauhaa?
- Kiedo naru, nauha, kengännauha tai paperisuikale kämmenen ympäri rystysten kohdalta, peukalo ulkopuolelle. Merkitse kohta, jossa se kohtaa alkupäänsä, oikaise viivaimen viereen ja lue senttimäärä.
- Saat paperisen käsinemitan jokaisen verkkotilauksen mukana, ja sen voi noutaa maksutta Mikonkadun myymälästämme.
Kun käsineet saapuvat
- Taivuta sormia hieman taaksepäin. Jos rystysten kohdalle muodostuu pieni uurre, koko on oikea.
- Sovita rauhassa kotona. Koon vaihto on maksuton, kun käsineet ovat vaihtoon tullessaan uuden veroiset. Palautuksen postikulut määräytyvät toimitusmaan mukaan.
- Jokainen pari on valmistettu käsin, pari kerrallaan, ja artesaani on leimannut parin sisään oman merkkinsä.
- Käyttämämme nahat ovat luonnollisia: niitä ei ole pinnoitettu eikä suihkutettu. Jokainen nahka on yksilö, joten saman mallin pareissa voi olla pieniä eroja tuntumassa ja pinnassa.
Haluatko varmistaa?
Jos et ole aiemmin käyttänyt Sauson käsineitä, suosittelemme mittausta myymälässämme, Mikonkatu 7, Helsinki. Voit myös kysyä meiltä: info@sauso.com.
-
Jotta upeista, käsityönä tehdyistä käsineistäsi on sinulle iloa mahdollisimman pitkään, niitä kannattaa hoitaa hellästi.
Yleisohjeita käsineiden huoltoon ja käyttöön
Tärkein ohje käsineiden käyttöön on nahan venytys. Jokaisen käytön jälkeen käsineitä on hyvä venyttää hieman pituussuuntaan, jolloin niiden alkuperäinen sormien pituus sekä muoto palautuvat. Jos käsineitä ei venytä pituussuunnassa säännöllisesti, jää sormiin syviä uurteita eli niin sanottuja käyttöryppyjä, ja ajan kanssa käsineiden sormet lyhenevat jopa puoli senttimetriä.
Väliaikaisessa säilytyksessä päivän menojen aikana, käsineet kannattaa taittaa siististi kaksinkerroin taskuun tai laukkuun – ryttäämisestä ne eivät pidä.
Kotona ja pidemmässä säilytyksessä käsineet kannattaa säilyttää sileänä ja ilmavasti.
Vältäthän käsineiden kastumista! Hyvin kirkkaat ja voimakkaat värit voivat kastuessaan päästää hiukan väriä. Jos käsineesi kuitenkin kastuvat, venytä ne alkuperäiseen mittaan ja anna niiden kuivua itsekseen huoneenlämmössä mielellään pyyhkeen päällä. Kastumisesta aiheutuneet pienet jäljet saa häivytettyä venyttämällä nahkaa kevyesti niiden kohdalta ja ympäriltä eri suuntiin.
Nappanahan kiiltoa voidaan lisätä hieromalla käsineitä pehmeällä kankaalla ja käyttämällä hiukan talkkia.
Mokkanahan nukkaa voidaan kohentaa pehmeällä harjalla tai vaahtomuovin palasella. Mokkanahkaisista käsineistä saattaa uutena irrota hieman ns. mokkapölyä, joka voidaan poistaa kevyellä harjauksella.
Nahkakäsineiden hoito ja pesu
Vaikka käsineet eivät satunnaisesta kastumisesta pidäkään, ne on kuitenkin mahdollista kevyesti pestä käsin. Konepesu on liian rankka toimenpide. Lampaannahkaa ei suositella pestävän, lukuun ottamatta pestäviä malleja.
Kuinka usein käsineet kannattaa huoltaa? Tähän ei ole yhtä vastausta. Jos käytössäsi on useammat käsineet, saattavat käsineet kaivata perusteellista hoitoa ja pesua hyvin harvoin. Hyvin aktiivisessa käytössä olevat käsineet taas saattaa olla hyvä huoltaa esimerkiksi käyttökauden päätteeksi.
Katso TÄSTÄ nahkakäsineiden huolto-ohjevideo. Video ja hoito-ohjeet on päivitetty yhteistyössä suomalaisen vaatehuollon pioneerin Arkivé Atelierin kanssa. Alla nahkahanskojen pesuohjeet kirjallisena.
Tarvitset seuraavat välineet:
- Nahkasaippua. Käytä hyvin mietoa ja runsasrasvaista pesuainetta (esim. valikoimamme nahkasaippuaa tai Marseille-saippuaa). Pesuaineen rasvaisuus suojelee nahan kimmoisuutta ja pehmeyttä.
- Kaksi pesusienen palaa. Toinen saippualle ja toinen hoitogeelille. Saippualle hyvä sieni on esimerkiksi luonnonsieni. Hoitogeelille parhaiten sopii tiheämpi mutta pehmeä vaahtomuovin pala.
- Pieni astia vedelle.
- Hellävarainen nahanhoitoaine. Suosittelemme Famaco Nahanhoitogeeliä. Hienoimmista nahoista valmistetut käsineet eivät pidä silikonia sisältävistä suojasuihkeista -tai voiteista.
- Nahkaharja
Nahkakäsineiden pesuohjeet:
- Pue pestävä käsine käteesi. Älä upota käsineitä veteen, sillä luonnonkuituiset vuorimateriaalit saattavat kutistua, mikäli veden lämpötila on vahingossa liian korkea. Huomioithan myös, että turkisvuorisia tai muuten turkissomisteisia käsineitä ei voi pestä vedellä.
- Pyyhi nahkaharjalla käsineistä irtoava lika ja pöly ensin pois.
- Kastele pesusieni ja purista ylimääräinen vesi pois.
- Vaahdota saippuaa hieromalla saippuaa pesusienellä.
- Hellävaraisin pyörittelevin liikkein käy läpi koko käsine yksi osio kerrallaan. Aina kun olet saippuoinut yhden osan, voit pyyhkiä sen puhtaaksi sienen puhtaalla puolella.
- Anna käsineen kuivua huoneenlämmössä 15-30 minuuttia. Käsineet eivät pidä kuumasta eli ethän laita niitä patterille tai muun lämmön lähteen luo. Kun käsineet ovat vielä hieman kosteat, pue ne varovasti käteesi, jotta niiden alkuperäinen muoto palautuu.
- Toista käsittely toiselle käsineelle.
- Sitten on hoitogeelin levityksen aika. Pue hoidettava käsine käteesi. Käytä puhdasta sientä tuotteen levitykseen. Hoitogeeliä tarvitsee yllättävän pienen määrän. Levitä siis tuotetta maltilla osio kerrallaan. Tarvittaessa voit lisätä hoitogeeliä uudestaan kohtiin, jotka tuntuvat sitä kaipaavan.
- Anna käsineen jälleen kuivahtaa ja imeä hoitogeelin hoitavat vaikutukset. 15-30 minuuttia.
- Pue käsine jälleen käteesi ja harjaa nahkaharjalla käsine kauttaaltaan. Harjaus tuo esiin nahasta kiillon ja estää sen, ettei nahka jää tahmaiseksi.
Käsineiden vuorinvaihtopalvelu
Nahka kestää kulutusta paremmin kuin vuori, joten yleensä vuori on ensimmäiseksi rikkoutuva osa käsineistä. Monet kysyvätkin meiltä, kannattaako käsineiden vuoria vaihtaa. Jos käsineiden nahka on ehjää, ja halua käsineiden käyttöön löytyy, saa vuorinvaihdon avulla omiin käsiin jo hyvin muotoutuneille käsineille mukavasti lisäaikaa. Käsineet ovat myös huomattavasti mukavammat ja lämpimämmät, kun sormet eivät hakeudu rikkoutuneen vuorin reikiin. Vanhat mutta ehjät nahkakäsineet kannattaa siis huoltaa ja lopulta siirtää siististä kaupunkikäytöstä toisenlaiseen käyttötarkoitukseen, kuten autoon huolto-, tankkaus ja lumenputsauskäsineiksi tai koiranulkoilutukseen.
Vuorinvaihto- ja korjauspalvelu on käytössä vain Sauso-käsineille eli muiden valmistajien käsineitä emme korjaa. Vuorinvaihtopalvelun voi hyödyntää kivijalkaliikkeessämme tai verkkokaupan ja postin kautta.
-
Toimitusajat ja -kustannukset
Käytämme tuotteidemme toimituksiin ulkomaille sopivinta postiyhtiötä tilaushetkellä ja kotimaassa PostNordia ja Postia.
Suomi:
Toimitus postitoimipaikkaan: 2-3 arkipäivää, 4.90€ toimitusmaksu.Nouto Myymälästämme: 0-2 arkipäivää, Kuluton vaihtoehto.
Eurooppa:
Postitoimitus: 3-7 arkipäivää, 6.90€ toimitusmaksu.Muu maailma:
Postitoimitus: 5-10 arkipäivää, 19.90€ toimitusmaksu.Huomioittehan, että alennusmyyntikauden aikana toimitusajat saattavat ylittyä yllä esitetystä. Tuotteet toimitetaan asiakkaan tilauksessaan ilmoittaman osoitteen lähimpään pakettipisteeseen. Huomioittehan, että me emme tee muutoksia toimitusosoitteeseen sen jälkeen, kun tilaus on käsitelty.
Arvioidut toimitusajat -ja kustannukset ovat esitettynä yllä. Mikäli tilauksen käsittely viivästyy, ilmoitamme uuden toimitusajan kolmen (3) arkipäivän sisällä tilauksen vastaanottamisesta.
Helppo palautus
Haluatko palauttaa ostamasi tuotteen? Lue lisää palautuksista.
- Lampaan nappanahkaa
- Klassisen tyylikäs ruskea väri
- Vuoriton
- Varren pituus n. 2 cm
- Driver-malli
- Painonappi ranteessa
- Aukot rystysten kohdalla
- Käsin valmistettu
- Valmistettu Euroopassa
- Nahka saatu ruoantuotannon sivutuotteena
Nämä miesten klassiset ajokäsineet on valmistettu lampaan nappa- eli pintanahasta, joka on kauniin kiiltävää ja pehmeää. Ohut ja joustava nahka muotoutuu hyvin käteen.
Ajokäsineen klassiseen muotoiluun kuuluu erottamattomasti aukot rystysille. Käsineet ovat vuorittomat, eli ne ovat hyvin kevyen tuntuiset kädessä. Ohut nahka on pehmeää ja hengittävää, ja niillä saa hyvän tuntuman auton ratista. Nahassa on lisäksi pieniä koristeperforointeja, jotka lisäävät käsineen hengittävyyttä entisestään.
Käsineet on ommeltu vastasaumalla, eli sauma on niin ikään käsineen ulkopuolella. Tämä tekee käsineestä erityisen miellyttävän kädessä, sillä ihoa vasten on vain sileää ja pehmeää nahkaa, ei häiritseviä saumoja.
Kämmenselässä on nahalla päällystetty painonappi, joka sulkee ranteen aukon.
Vuosisatoja vanhaa pöytäleikkausmenetelmää käyttämällä käsineille saadaan oikea istuvuus. Nahat leikataan yksitellen käsityönä. Ylimääräinen venyvyys venytetään nahasta pois käsin ja jätetään vain erinomaisen istuvuuden takaava mukautumisvara. Tällä varmistetaan se, että käsineet eivät venähdä käytössä, vaan ne säilyttävät istuvuuden. Nahat myös hyödynnetään mahdollisimman tarkoin, jotta materiaalia ei mene hukkaan.
Tämän tarkoituksenmukaisen muotoutumisen vuoksi käsineiden kuuluu alkuun istua käteen hyvin napakasti.
Löydä kokosi
Näin mittaat kätesi
Syötä mittasi
Kokotaulukko
| Koko | Käden ympärys | Tuumaa |
|---|
Sama taulukko naisten ja miesten nahkakäsineille. Mittaa kirjoituskätesi, se on yleensä isompi.
Kahden koon välissä?
Valitse pienempi. Uuden Sauson käsineen kuuluu tuntua napakalta. Nahka on työstetty niin, että se muotoutuu käteesi ensimmäisten käyttötuntien ja päivien aikana.
Miltä oikean koon pitää tuntua?
- Kämmen: ylimääräistä nahkaa ei jää käden ympärille, vaan nahka on alussa napakasti käden ympärillä.
- Sormet: sormiosat ovat ostohetkellä pari, kolme milliä sormia pidemmät. Sormiin tulee käytössä vekit, ja sormiosa lyhenee hieman, kun nahka muotoutuu leveyssuunnassa.
- Nahka antaa leveyttä, ei pituutta. Kämmen ja sormiosat väljenevät hieman käytössä, mutta sormiin ei tule lisää pituutta.
Pitkät tai lyhyet sormet?
Valitse sama koko pitkä- tai lyhytsormisena. Pitkäsormisissa malleissa sormet ovat noin 5 mm pidemmät ja lyhytsormisissa noin 5 mm lyhyemmät kuin perusmalleissa.
Ei mittanauhaa?
- Kiedo naru, nauha, kengännauha tai paperisuikale kämmenen ympäri rystysten kohdalta, peukalo ulkopuolelle. Merkitse kohta, jossa se kohtaa alkupäänsä, oikaise viivaimen viereen ja lue senttimäärä.
- Saat paperisen käsinemitan jokaisen verkkotilauksen mukana, ja sen voi noutaa maksutta Mikonkadun myymälästämme.
Kun käsineet saapuvat
- Taivuta sormia hieman taaksepäin. Jos rystysten kohdalle muodostuu pieni uurre, koko on oikea.
- Sovita rauhassa kotona. Koon vaihto on maksuton, kun käsineet ovat vaihtoon tullessaan uuden veroiset. Palautuksen postikulut määräytyvät toimitusmaan mukaan.
- Jokainen pari on valmistettu käsin, pari kerrallaan, ja artesaani on leimannut parin sisään oman merkkinsä.
- Käyttämämme nahat ovat luonnollisia: niitä ei ole pinnoitettu eikä suihkutettu. Jokainen nahka on yksilö, joten saman mallin pareissa voi olla pieniä eroja tuntumassa ja pinnassa.
Haluatko varmistaa?
Jos et ole aiemmin käyttänyt Sauson käsineitä, suosittelemme mittausta myymälässämme, Mikonkatu 7, Helsinki. Voit myös kysyä meiltä: info@sauso.com.
Jotta upeista, käsityönä tehdyistä käsineistäsi on sinulle iloa mahdollisimman pitkään, niitä kannattaa hoitaa hellästi.
Yleisohjeita käsineiden huoltoon ja käyttöön
Tärkein ohje käsineiden käyttöön on nahan venytys. Jokaisen käytön jälkeen käsineitä on hyvä venyttää hieman pituussuuntaan, jolloin niiden alkuperäinen sormien pituus sekä muoto palautuvat. Jos käsineitä ei venytä pituussuunnassa säännöllisesti, jää sormiin syviä uurteita eli niin sanottuja käyttöryppyjä, ja ajan kanssa käsineiden sormet lyhenevat jopa puoli senttimetriä.
Väliaikaisessa säilytyksessä päivän menojen aikana, käsineet kannattaa taittaa siististi kaksinkerroin taskuun tai laukkuun – ryttäämisestä ne eivät pidä.
Kotona ja pidemmässä säilytyksessä käsineet kannattaa säilyttää sileänä ja ilmavasti.
Vältäthän käsineiden kastumista! Hyvin kirkkaat ja voimakkaat värit voivat kastuessaan päästää hiukan väriä. Jos käsineesi kuitenkin kastuvat, venytä ne alkuperäiseen mittaan ja anna niiden kuivua itsekseen huoneenlämmössä mielellään pyyhkeen päällä. Kastumisesta aiheutuneet pienet jäljet saa häivytettyä venyttämällä nahkaa kevyesti niiden kohdalta ja ympäriltä eri suuntiin.
Nappanahan kiiltoa voidaan lisätä hieromalla käsineitä pehmeällä kankaalla ja käyttämällä hiukan talkkia.
Mokkanahan nukkaa voidaan kohentaa pehmeällä harjalla tai vaahtomuovin palasella. Mokkanahkaisista käsineistä saattaa uutena irrota hieman ns. mokkapölyä, joka voidaan poistaa kevyellä harjauksella.
Nahkakäsineiden hoito ja pesu
Vaikka käsineet eivät satunnaisesta kastumisesta pidäkään, ne on kuitenkin mahdollista kevyesti pestä käsin. Konepesu on liian rankka toimenpide. Lampaannahkaa ei suositella pestävän, lukuun ottamatta pestäviä malleja.
Kuinka usein käsineet kannattaa huoltaa? Tähän ei ole yhtä vastausta. Jos käytössäsi on useammat käsineet, saattavat käsineet kaivata perusteellista hoitoa ja pesua hyvin harvoin. Hyvin aktiivisessa käytössä olevat käsineet taas saattaa olla hyvä huoltaa esimerkiksi käyttökauden päätteeksi.
Katso TÄSTÄ nahkakäsineiden huolto-ohjevideo. Video ja hoito-ohjeet on päivitetty yhteistyössä suomalaisen vaatehuollon pioneerin Arkivé Atelierin kanssa. Alla nahkahanskojen pesuohjeet kirjallisena.
Tarvitset seuraavat välineet:
- Nahkasaippua. Käytä hyvin mietoa ja runsasrasvaista pesuainetta (esim. valikoimamme nahkasaippuaa tai Marseille-saippuaa). Pesuaineen rasvaisuus suojelee nahan kimmoisuutta ja pehmeyttä.
- Kaksi pesusienen palaa. Toinen saippualle ja toinen hoitogeelille. Saippualle hyvä sieni on esimerkiksi luonnonsieni. Hoitogeelille parhaiten sopii tiheämpi mutta pehmeä vaahtomuovin pala.
- Pieni astia vedelle.
- Hellävarainen nahanhoitoaine. Suosittelemme Famaco Nahanhoitogeeliä. Hienoimmista nahoista valmistetut käsineet eivät pidä silikonia sisältävistä suojasuihkeista -tai voiteista.
- Nahkaharja
Nahkakäsineiden pesuohjeet:
- Pue pestävä käsine käteesi. Älä upota käsineitä veteen, sillä luonnonkuituiset vuorimateriaalit saattavat kutistua, mikäli veden lämpötila on vahingossa liian korkea. Huomioithan myös, että turkisvuorisia tai muuten turkissomisteisia käsineitä ei voi pestä vedellä.
- Pyyhi nahkaharjalla käsineistä irtoava lika ja pöly ensin pois.
- Kastele pesusieni ja purista ylimääräinen vesi pois.
- Vaahdota saippuaa hieromalla saippuaa pesusienellä.
- Hellävaraisin pyörittelevin liikkein käy läpi koko käsine yksi osio kerrallaan. Aina kun olet saippuoinut yhden osan, voit pyyhkiä sen puhtaaksi sienen puhtaalla puolella.
- Anna käsineen kuivua huoneenlämmössä 15-30 minuuttia. Käsineet eivät pidä kuumasta eli ethän laita niitä patterille tai muun lämmön lähteen luo. Kun käsineet ovat vielä hieman kosteat, pue ne varovasti käteesi, jotta niiden alkuperäinen muoto palautuu.
- Toista käsittely toiselle käsineelle.
- Sitten on hoitogeelin levityksen aika. Pue hoidettava käsine käteesi. Käytä puhdasta sientä tuotteen levitykseen. Hoitogeeliä tarvitsee yllättävän pienen määrän. Levitä siis tuotetta maltilla osio kerrallaan. Tarvittaessa voit lisätä hoitogeeliä uudestaan kohtiin, jotka tuntuvat sitä kaipaavan.
- Anna käsineen jälleen kuivahtaa ja imeä hoitogeelin hoitavat vaikutukset. 15-30 minuuttia.
- Pue käsine jälleen käteesi ja harjaa nahkaharjalla käsine kauttaaltaan. Harjaus tuo esiin nahasta kiillon ja estää sen, ettei nahka jää tahmaiseksi.
Käsineiden vuorinvaihtopalvelu
Nahka kestää kulutusta paremmin kuin vuori, joten yleensä vuori on ensimmäiseksi rikkoutuva osa käsineistä. Monet kysyvätkin meiltä, kannattaako käsineiden vuoria vaihtaa. Jos käsineiden nahka on ehjää, ja halua käsineiden käyttöön löytyy, saa vuorinvaihdon avulla omiin käsiin jo hyvin muotoutuneille käsineille mukavasti lisäaikaa. Käsineet ovat myös huomattavasti mukavammat ja lämpimämmät, kun sormet eivät hakeudu rikkoutuneen vuorin reikiin. Vanhat mutta ehjät nahkakäsineet kannattaa siis huoltaa ja lopulta siirtää siististä kaupunkikäytöstä toisenlaiseen käyttötarkoitukseen, kuten autoon huolto-, tankkaus ja lumenputsauskäsineiksi tai koiranulkoilutukseen.
Vuorinvaihto- ja korjauspalvelu on käytössä vain Sauso-käsineille eli muiden valmistajien käsineitä emme korjaa. Vuorinvaihtopalvelun voi hyödyntää kivijalkaliikkeessämme tai verkkokaupan ja postin kautta.
Toimitusajat ja -kustannukset
Käytämme tuotteidemme toimituksiin ulkomaille sopivinta postiyhtiötä tilaushetkellä ja kotimaassa PostNordia ja Postia.
Suomi:
Toimitus postitoimipaikkaan: 2-3 arkipäivää, 4.90€ toimitusmaksu.
Nouto Myymälästämme: 0-2 arkipäivää, Kuluton vaihtoehto.
Eurooppa:
Postitoimitus: 3-7 arkipäivää, 6.90€ toimitusmaksu.
Muu maailma:
Postitoimitus: 5-10 arkipäivää, 19.90€ toimitusmaksu.
Huomioittehan, että alennusmyyntikauden aikana toimitusajat saattavat ylittyä yllä esitetystä. Tuotteet toimitetaan asiakkaan tilauksessaan ilmoittaman osoitteen lähimpään pakettipisteeseen. Huomioittehan, että me emme tee muutoksia toimitusosoitteeseen sen jälkeen, kun tilaus on käsitelty.
Arvioidut toimitusajat -ja kustannukset ovat esitettynä yllä. Mikäli tilauksen käsittely viivästyy, ilmoitamme uuden toimitusajan kolmen (3) arkipäivän sisällä tilauksen vastaanottamisesta.
Helppo palautus
Haluatko palauttaa ostamasi tuotteen? Lue lisää palautuksista.
Voisit pitää myös
Eurooppalaista käsityöosaamista ja eettinen hankinta
Sitoutuminen laatuun ja käsityöperintöön
Käsineemme valmistetaan käsityönä Unkarissa kauniissa Pecs-nimisessä kaupungissa, joka on maailman laatukäsineiden valmistuksen osaamisen keskus. Käsineiden valmistus on erittäin arvostettu käsityöala, ja alansa parhaiden käsinevalmistajien työolot ovat kunnossa ja EU-lakien mukaiset. Käytämme ainoastaan nahkaa, joka saadaan ruokatuotannon sivutuotteena (kuten lammas) ja/tai kannanhallinnan seurauksena (kuten hirvi). Tarhattujen eläinten turkiksia emme käytä.
Meille prioriteettina on valmistaa laadukkaita ja pitkäikäisiä asusteita. Seuraamme kuitenkin tarkasti myös vegaanisten materiaalien kenttää, ja tulevaisuudessa saattaakin olla mahdollista valmistaa vegaanisia käsineitä. Materiaalit hankitaan luotettavilta yhteistyökumppaneilta, jolloin tuotantoketjun vaiheet ovat tiedossa.
Huippulaatua ja pitkä käyttöikä
Suunniteltu kestämään
Kestävistä materiaaleista ja huolellisella käsityöllä valmistetut käsineet kestävät käytössä pitkään. Kannustamme tuotteidemme mahdollisimman pitkäaikaiseen käyttöön, ja opastammekin käsineiden huollossa ja korjauksessa. Esimerkiksi käsineiden luonnonkuituiset vuorit on mahdollista vaihtaa, mikä lisää käsineiden käyttöikää entisestään. Vuorinvaihto- ja käsineiden korjauspalvelu toimivat myymälämme kautta.
Kestävyyteen liittyy lisäksi tyylin ja muotoilun kestävyys. Klassisena asusteena käsineet eivät ole kiinni sesongeittain vaihtuvissa trendeissä, vaan käsineet palvelevat käyttäjänsä pukeutumista koko niiden elinkaaren ajan.
Reviews in Other Languages
Korkealaatuista käsityötä jo lähes sadan vuoden ajan
Tarkkuudella tehty viimeistely